nav

maanantai 21. syyskuuta 2015

Naan-leipä & hummus

naanbreadhummus

Vietettiin eräänlaista kasvisruokailtaa lauantaina, ja nyt olisi kerrankin kasa ohjeita ja kuvia jaettavaksi. Meillä oli "teemana" aasialaiset maut sekä Intia. Julkaisen nämä ohjeet monessa erässä, ettei tule liian sekavia postauksia. Ohjeet sopivat lakto-ovovegeruokailijoille, jotkut ovat täysin vegaanisia. 

Hummusta tein itse ensimmäisen kerran ollessani Hollannissa työssäoppimassa, jossa itseasiassa tykästyin siihen. Upea dippikastike, joka on helppo tehdä eikä vaadi muita välineitä kuin sauvasekoittimen tai haarukan. Hummukseen tuleva tahini on seesaminsiemenistä tehtyä tahnaa, jota saa ostettua myös kaupasta purkissa. Itse tein omani itse: paahdetaan siemenet pannulla, heitetään monitoimikoneeseen ja ajettaan sileäksi oliiviöljyn kanssa kunnes siemenet muodostavat tahnan. Tässä tosin saattaa mennä jopa 15 minuuttia.

Hummus
400 g kikherneitä
½ dl sitruunamehua
1 rkl tahinia 
2 kpl valkosipulin kynsiä
suolaa maun mukaan
pippuria maun mukaan
1 dl oliiviöljyä (tarvittaessa enemmän)

Sekoita sauvasekoittimella tahnaksi tai muussaa haarukalla yhteen karkeaksi tahnaksi. 

Naan-leipä (10 kpl)
500 g vehnäjauhoja
4 tl sokeria
1 tl suolaa
1 tl leivinjauhetta
2½-3 dl maitoa
5 rkl oliiviöljyä

koristeluun sormisuolaa ja korianteria

Mittaa aineet kulhoon ja vaivaa 8-10 minuuttia. Jos taikina on liian kuivaa, lisää maitoa tai öljyä. Kohota öljytyssä kulhossa 10-15 minuuttia. Jaa taikina kymmeneen palloon ja kauli pallot ohueksi. Paista grillissä tai tulikuumalla pannulla kunnes kauniin vaaleanruskeita. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti