nav

sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Viikuna-portviinikakku

Viikunaportviinikakut2

Tuntuu siltä, että olisin vain asunut keittiössä viime aikoina, lukuunottamatta eilistä, joka oli syntymäpäiväni. Siellä on syntynyt vaikka mitä, ja vieläkin olisi tekemättä! Näitä on tullut uunista ulos jo neljä kappaletta, kolme lahjoiksi ja yksi jää tänne. Luultavasti isä omii sen itselleen. Ohje on superhelppo ja nopea tehdä! Löysin sen Maku-lehdestä, mutta ohje löytyy netistäkin.

Viikunaportviinikakut

Viikuna-portviinikakku (2 litran torvikakkuvuokaan / 2 kpl 1 litran torvikakkuvuokaan)
200 g kuivattuja viikunoita (viimeisimpään erään laitoin 250 g, Sallisen paketissa kun oli sen verran)
1 dl vettä
1 dl portviiniä
200 g voita
200 g sokeria
3 munaa
4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
½ dl kuohukermaa

kostutukseen:
0,5-1 dl portviiniä
1-2 rkl sokeria

Leikkaa viikunoista kannat. Puolita viikunat ja pane ne kattilaan. Lisää vesi ja portviini. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä miedolla lämmöllä kannen alla noin 10 minuuttia, kunnes hedelmät ovat pehmeitä.

Soseuta viikunat liemineen sauvasekoittimella. Lisää kuumaan soseeseen voi nokareina. Sekoita joukkoon myös sokeri. Kumoa seos leivontakulhoon.

Vatkaa huoneenlämpöiseen seokseen munat sähkövatkaimella yksitellen. Yhdistä jauhot ja leivinjauhe. Lisää ne kerman kanssa vuorotellen taikinaan.

Kaada taikina voideltuun kakkuvuokaan. Tasoita pinta.

Paista 175-asteisessa uunissa noin 1 tunti (pienemmät noin 35 minuuttia). Kumoa hetken jäähtyneenä. Anna jäähtyä.

Mausta portviini sokerilla. Levitä se pullasudilla taputellen kauttaaltaan viikuna-portviinikakun pinnalle. Kääräise kakun päälle kelmu ja siirrä kakku jääkaappiin. Anna kakun maustua hyvin peitettynä 2–7 päivää, jolloin kakku mehevöityy ja sen maut tiivistyvät.

Leikkaa viikuna-portviinikakusta viipaleita tarjolle menekin mukaan. Näin kakku säilyy hyvin jääkaapissa peitettynä.

ps. Pian on tulossa myös uusinta viime vuoden maailman parhaasta joululimpusta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti