nav

lauantai 6. huhtikuuta 2013

Kylmäsavulohirulla

kylmäsavulohirullat

Tuossa maaliskuun puolessa välissä tarjoiltiin kylmäsavulohirullia, lammasta ja rosmariiniperunoita sekä panna cottaa ja epäonnistunutta amarula-kastiketta espresson kera. 

Mun alaa tällä kertaa oli alku- ja jälkiruoka, joten pääruokaan ette saa edes ohjetta, mutta inspiraatiokuvan ja tiedon siitä mitä se on niin kyllä. 

pääruoka

Kylmäsavulohirullista tuli paljon kiitoksia, vaikka niissä ei oikeastaan mitään erikoista ollutkaan. Nätimmän esillepanon olisi saanut hieman isommalla lautasella, sillä nyt lautanen näytti liian pieneltä ruoan määrään verrattuna.

Meidän lohi ostettiin Tampereen Kauppahallista Nygreniltä (jossa oli muuten silloin nopeaa palvelua, vaikka jonossa oli meitä ennen monta kymmentä ihmistä), mutta toki Prismastakin ostettu paketti kelpaa.

Kylmäsavulohirullat 6 hnk
12 siivua kylmäsavulohta (mieluiten ilman isoja reikiä)
½ prk ranskankermaa
piparjuurta raasteena
6 viiriäisenmunaa
siianmätiä (meillä oli sellainen pakasterasia, pieni pyöreä, mutta en nyt muista monta grammaa siinä oli)

Sekoita piparjuuta ranskankermaan riittävästi, jotta piparjuuri maistuu, mutta ei lyö yli. Keitä viiriäisenmunat. (kolme minuuttia pitäisi riittää)

Levitä ranskankermaa lohisiivulle ja kääri. Lusikoi rullan päälle siianmätiä ja viiriäisenmuna kuorittuna ja puolitettuna. Tarjoa kylmänä.

jälkiruoka

Panna Cottaan ei tule nyt tällä kertaa ohjetta, sillä se löytyy blogistani jo valkosuklaisena versiona. Ette myöskään saa epäonnistuneen Amarula-kastikkeen ohjetta.

Jos joku on onnistunut tekemään keltuaissaostuksen ilman sitä, että kastike vetää rakenteessa erittäin iljettäväksi pienen pieniksi palasiksi kastikkeen seassa, saa kertoa kikkansa. Tähän kuulemma pitäisi ensin tutustua teoreettisesti ja homma kuulemma hoitunee myös lämpömittarin kanssa meidän opettajan mukaan, mutta vielä en ole keksinyt salaisuutta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti