nav

perjantai 29. maaliskuuta 2013

4 vuodenaikaa


Hups. Tämän käynnin raportointi on kokonaan unohtunut, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan?

Maaliskuun alussa käytiin iskän kanssa syömässä lounasta 4 vuodenajassa Tampereen Kauppahallissa, kun menin kouluun vasta kahteentoista. En muista mitä muuta oli sinä päivänä tarjolla, mutta meidän lautasille päätyi salaatin ja leivän (joka oli muuten  aivan helkkarin mahtavaa!) lisäksi kurpitsakeittoa savusiialla ja appelsiinigraavattua lohta savusiikakastikkeella ja mustaherukkasillillä.

keitto

Keitto oli siis jotain aivan mahtavaa, joskin kurpitsan maku on jotenkin todella voimas, joten vettä kului normaalia enemmän mulla. Kuitenkin tuo savusiikamousse tasapainotti sitä voimakkuutta myös. Olisin toisaalta odottanut vielä jotain savusiian palasiakin, sillä se on niin jumalattoman hyvää.

isinruoka

Tässä siis appelsiinigraavattua lohta savusiikakastikkeella ja mustaherukkasilliä. Mustaherukkasilli oli aivan nimensä arvoista, mustaherukka maistui kyllä! Muuta en saanutkaan maistaa isän annoksesta ainakaan muistikuvani mukaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti