nav

tiistai 27. marraskuuta 2012

Kylmäsavulohipasta

IMG_2538

Tätä pastaa sain ensimmäistä kertaa maistaa koulussa, ja rakastuin siihen. Tässä nyt versio kotoa, josta jäi valkoviini puuttumaan. Eli siis jos haluat lisätä valkoviiniä, laita vain 2 dl kalalientä ja 2 dl valkoviiniä. 

Kylmäsavulohipasta 5 hnk
400 g kylmäsavulohta
1 iso sipuli
1 valkosipulinkynsi
1 rkl tomaattipyreetä
4 dl kalalientä (minä tein kiehuvasta vedestä ja fondista)
3 dl vispikermaa
1 tl dijon-sinappia
suolaa
mustapippuria rouhettuna
cayennepippuria jauhettuna
tinjamia (tai tilliä/ruohosipulia)

Esivalmistele lohi suikaleiksi. Paista silputut sipulit paksupohjaisessa kattilassa vähässä voissa (tai öljyssä). Kaada joukkoon kalaliemi. Lisää tomaattipyree. Keitä lientä kokoon. Kaada kerma joukkoon, lisää sinappi ja kiehauta. Kun kastike paksuuntuu, lisää lohi. Älä anna kastikkeen enää kiehua. Mausta mausteilla oman maun mukaan. (Tähän kohtaan varoitan, että cayennepippuri saattaa olla jonkun makuun tulista)

Keitä pastaa vedessä, jossa on merisuolaa sekä hiukan (oliivi)öljyä. Keitto-ohjeen löydät usein paketista, jos sitä tarvitset.

Jos syöjissä on pienen määrän syöjiä, tämä riittää helposti kuudellekin. Aika isoja annoksia tuli. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti