nav

sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Mausteiset kahvipalat

IMG_1856

Kun aloitin tekemään näitä, pikkusiskoni kommentoi ohjetta hyvin: hienostuneita mokkapaloja. Alkuperäinen ohje oli huono, joten tämän kanssa kävi monta onnettumuutta, mutta eipä se lopputuloksessa näy. Isäni mielestä nämä maistuivat jouluisilta, joten ehkä niistä teen vielä jouluisemman versionkin. Poikaystävä sanoi vain pitävänsä, ja äidin työkaveritkin kuulemma kehuivat. Luultavasti näistä kehittelen jotain vielä parempaa, joten sovitaan että tämä on vain tällainen kehittelyversio.

Mausteiset kahvipalat
Pohja:
15 tl pikakahvijauhetta (käytin sekaisin vanilja- ja suklaacappuccinojauheita)
4 ½ dl sokeria
1 dl kaakaojauhetta
250 gr voita
4 tl vaniljasokeria
6 kananmunaa
hyppysellinen suolaa
8 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
Kuorrutus:
5 dl tomusokeria
3-5 rkl vettä
6 tl pikakahvijauhetta (sama juttu kuin ylemmässä)
2 tl jauhettua kanelia
1/4 tl inkivääriä
1 tl jauhettua neilikkaa
1 tl kardemummaa
päälle hasselpähkinärouhetta tms.

Sekoita kattilassa kahvijauhe ja 2½ dl vettä. Lisää joukkoon kaakaojauhe ja kiehauta koko ajan sekoittaen. Anna kiehua kevyesti vähän aikaa ja anna jäähtyä.

Vaahdota voi, sokeri ja vaniljasokeri kuohkeaksi. Lisää sekoittaen kananmunat ja suola. Sekoita vehnäjauhot ja leivinjauhe keskenään, siivilöi voiseokseen. Sekoita lopuksi kahviseos.

Levitä taikina pellille. Paista 180 celsiusasteessa noin 30 min. Anna jäähtyä.

Levyn jäähdyttyä valmista kuorrutus. Siivilöi tomusokeri kulhoon ja lisää kahvijauhe ja mausteet. Lisää vesi ja sekoita tasaiseksi. Levitä levyn päälle ja anna kovettua. Leikkaa paloiksi ja koristele :)

IMG_1858

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti