nav

lauantai 29. joulukuuta 2012

Tiikerikakku

tiikerikakku

Täytyi tehdä joulun alla pari kuivakakkuakin. Tämän tein äidin kummisedälle, sillä hän on kova tiikerikakun fani. Itse en pahemmin kuivakakuista tykkää, koska ne ovat kuivia. (OHO) Ja näitähän nautitaan yleensä kahvin kanssa. Tässä kuitenkin kovin käteväksi havaittu ohje:

Tiikerikakku (Yksi iso rengasvuoka, tai kaksi pienempää)250 g voita (tai 125 g voita ja 125 g margariinia)
3 dl sokeria
4 kananmunaa
4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 rkl kaakaojauhetta
(0,5 dl kermaa / itse jätin pois, toimi ihan hyvin)
1 tl vaniljasokeria

Voitele ja jauhota vuoka. Muista kopauttaa ylimääräiset korppujauhot pois! Esilämmitä uuni 175 asteeseen.

Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Kun vaahto alkaa muistuttaa valkoista ja vaahtoa, voit lopettaa. Lisää munat yksitellen joukkoon voimakkaasti vatkaten. Sekoita ensimmäisiin jauhoihin leivinjauhe ja lisää taikinaan vatkaten hiljaisimmalla teholla. Ota taikinasta kolmas osa eri astiaan ja lisää siihen kaakaojauhe ja vaniljasokeri (ja kerma).

Levitä puolet vaaleasta taikinasta vuokaan ja levitä tumma sen päälle. Levitä päälle loput vaaleasta taikinasta. Paista noin yksi tunti. Anna kakun olla vuuassa vähintään 10 minuuttia ennen kumoamista!

Tässä vielä koulussa tekemäni kakut:

111

sunnuntai 23. joulukuuta 2012

TAMPERE TOUR: Ohranjyvä

PicMonkey Collage

Käytiin syntymäpäiväni kunniaksi perheen kanssa syömässä Ohranjyvässä. Kyllä harmitti, kun ei päässyt Stefan's Steakhouseen (isi ei halua kaiketi mennä sinne), ja Bertha sekä Huber olivat kiinni. Mutta, tämä olikin hyvä vaihtoehto! Tykkäsin hirveästi paikan tunnelmasta, ja jonkun tämäntyylisen, pubimaisen ravintolan haluaisin ehkä joskus jopa omistaa. 

IMG_3186
Minun (ja äitini= pääruoka: Talon pippuripihvi maalaislohkoperunoilla ja grillivihanneksilla

IMG_3187
Pikkusiskon pääruoka: Lehtipihvi ranskalaisilla ja grillatuilla tomaateilla (jotka se jätti syömättä, murr)

IMG_3188
Isin pääruoka: Wienerleike ranskalaisilla + jollain.

IMG_3189
Ja koska kukaan muu ei syönyt jälkiruokaa (pikkusisko söi vain jäätelöä), niin tässä kuva Ohranjyvän suklaafondantista mangokastikkeella ja vaniljajäätelöllä. Sori, söin ananaskirsikan ennen kuin muistin ottaa kuvan. 

lauantai 22. joulukuuta 2012

Maailman paras joululimppu

IMG_3196

Tässä on tullut leivottua muutama tällaisiä limppuja, kuvaan pääsi poikaystävän perheelle menossa oleva yksilö. En vain tiedä, mikä tässä leivässä saa sen maistumaan niin hyvältä. Ohjeesta tulee kaksi vuokaleipää, mutta toki nämä voi leipoa ihan pyöreinäkin. Itse tykkään vain, kun ovat tuon muotoisia.

Joululimppu (2 kpl)
1 ½ dl siirappia
2tl pomeranssinkuorta
½ l vettä
1 pss kuivahiivaa tai 50 g hiivaa
1-2 rkl suolaa
rusinoita oman maun mukaan
vehnä- ja hiivaleipäjauhoja

Kiehauta siirappi ja pomeranssinkuori. Lisää vesi ja jäähdytä (vinkki: kylmä vesi). Lisää hiiva, suola ja rusinat. Lisää jauhoja, kunnes taikina irtoaa kulhosta, mutta on vielä pehmeää! Kohota taikina. Leivo leiviksi tai jaa jauhotettuihin leipävuokiin. Kohota limput. Paista 225 asteessa noin 30 min. 

maanantai 17. joulukuuta 2012

Kahvikohokas

IMG_2943

Tykkään ihan hirveästi hieman erikoisemmista jälkiruoista. Tässä on yksi esimerkki, joka ei välttämättä ole kaikilel tuttu: souffle aka kohokas. Täydellinen souffle on mun kohokkaiden välimuoto: vuuasta kohonnut, muttei liikaa, sillä nuo kohonneimmat lässähtivät liian nopeasti. Hyviä ne silti olivat. Itse en jaksanut syödä souffletani loppuun, aika isoja. Halkaisijaltaan 11 cm vuoka kyseessä (x4)
Kahvikohokas (4 hnk)
50 g voita
½ dl vehnäjauhoja
2½ dl maitoa
3-4 tl pikacappuccinojauhetta tai 2 tl pikakahvijauhetta
1 dl sokeria
3 kananmunaa
voita ja sokeria vuokaan

Voitele neljä vuokaa (halkaisijaltaan 11 cm) voilla, ripottele päälle sokeria ja laita jääkaappiin. Esilämmitä uuni 150 asteeseen. Kiertoilmaa en suosittele.

Sulata voi ja sekoita joukkoon jauhot, maito ja pikakahvi. Ripottele sokeri koko ajan sekoittaen ja anna seoksen kiehahtaa. Ota kattila liedeltä.

Erota keltuaiset ja valkuaiset toisistaan. Sekoita keltuaiset taikinaan koko ajan voimakkaasti vatkaten. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja kääntele nekin taikinaan. Täytä 3/4 vuoasta taikinalla ja paista 20-25 minuuttia. Ota souffle uunista ja tarjoa kuumana.

keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Piparkakkutalot osa kaksi

IMG_2968

Tällaista tänään. 5 isoa ja 9 pientä kakkutaloa. Näitä sitten roudaillaan lauantaina Aamulehden järjestämiin joulumyyjäisiin Tampere-talon Sorsapuistosaliin. 

Piparkakkutalo

IMG_2844

lauantai 8. joulukuuta 2012

Piparitaikina

IMG_2819

Koska joulumyyjäiset lähestyvät, päätin testata piparkakkutaikinan ohjeen. Mielestäni hyvää, laittaisin vielä hitusen enemmän mausteita, mutta joulumyyjäispiparkakkutaloihin taidan jättää tämän aivan tällaiseksi. Kaikki kun ei niistä mausteista tykkää. Taikinasta saa ainakin kaksi taloa, joten nämä piparit riittivät meille ainakin hetkeksi. Taikinaa en saanut punnittua, sillä vaaka hajosi.
Piparitaikina
4 dl sokeria
2 dl siirappia
2 dl vettä
250 g voita
1 rkl kanelia
noin kymmenkunta neilikkaa (jauha morttelissa) tai n. 1 rkl jauhetta
1 tl pomeranssinkuorta jauheena
1 rkl kardemummaa
1 ½ tl jauhettua inkivääriä
1 rkl soodaa
15 dl vehnäjauhoja (mulla tais mennä 14 ja vähän päälle kun jauhot loppui kesken, mutta 15 on hyvä)
jauhoja leipomiseen

Kiehauta kattilassa sokeri, siirappi ja vesi. Ota kattila liedeltä. Paloittele voi kulhoon. Lisää joukkoon mausteet. Kaada päälle kuuma sokeriseos niin, että rasva sulaa. Jäähdytä seso huoneenlämpöiseksi, sillä sooda ei kestä kuumuutta. Sekoita sooda vehnäjauhoihin ja sekoita jauhot puuhaarukalla taikinaan. Kelmuta taikina ja anna levätä ainakin vuorokausi jääkaapissa. Voit toki myös pakastaa taikinan. 

Paista pipareita 200-asteisessa uunissa 4-6 minuuttia.


IMG_2821
IMG_2826
IMG_2827

Meillä on joku ihmeellinen perinne, että pipareita täytyy polttaa ainakin yksi pellillinen. Onneksi tämä oli tällä kertaa vika pellillinen, joka oli muutaman piparin vajaakin. Ei mennyt niinkuin strömsössä!

perjantai 7. joulukuuta 2012

Loput synttäriherkuista

kokoo

Tässä loput pikkusiskon synttäriherkuista. Ohjeet löydät kuvien mukaisessa järjestyksessä täältä(meillä oli käytössä kylläkin hieman muunneltu versio katkarapuallergian takia), täältä ja täältä. Äidin tekemiin karpalo-sinihomejuustomuffinssien ohjeen alkuperää ei ole tiedossa. Joskus voisin tehdä teille sushipostauksen? :)

tiistai 4. joulukuuta 2012

Mario Star

IMG_2679

Pikkusiskolla oli tässä syntymäpäivä taannoin, ja paljon puhuttu Mario tähtikakku pääsi toteutukseen. Jännempää tämän kakun tekemisestä teki sen, että tyttö halusi kakun olevan sisältä pinkki. Tuumauksesta toimeen. Kakkuhan on tehty Jenkeistä raahattuun tähtikakkuvuokaan, mutta luulisin, että kuuden munan ohje sopii 26 cm kakkuvuuille? Se joka paremmin tietää, korjatkoon.

Sitruunainen kuuden munan kakkupohja
6 munaa
sokeria
vehnäjauhoja
perunajauhoja
2 tl leivinjauhetta
yhden sitruunan kuori
maun mukaan sitruunasta puristettua mehua

kostuttamiseen loput sitruunanmehusta + purkkisitruunamehua

Riko kananmunat suurehkoon lasiin. Mittaa toiseen samanlaiseen lasiin saman verran sokeria, ja kaada se kulhoon. Mittaa jauhot lasiin. Jauhojen suhde on 50 % - 75 % vehnäjauhoja ja loput perunajauhoja. Päälle 2 tl leivinjauhetta, ja sekoita jauhoja keskenään. Vaahdota munat ja sokeri, kunnnolla. Toistan nyt samaa mantraa kuin opettajamme: "Jaksakaa vaahdottaa kunnolla!" Jos et vaahdota kunnolla, ei kakkupohja nouse kunnolla, jolloin et saa kakusta kuin kaksi kerrosta. Lisää jauhot osissa ja sekoita sähkövatkaimen pienellä teholla tai nuolijalla. Jos lisäät väriainetta, lisää se ennen jauhoja sähkövatkaimella. Paista 175 asteisessa uunissa n. 40 min.


IMG_2688

Täytteenä oli vadelma-mascarponetäyte. Päälle tuli marsipaani, jota kului n. 800 g.

Vadelma-mascarponetäyte
300 g vadelmia + hyytelö/hillosokeria, liivatetta...
4 dl vispikermaa
2 pkt (á 250 g) mascarponea
3 isoa Daim-patukkaa
sokeria 

Vispaa kerma. Keitä vadelmat HYVIN vähässä vedessä. Kaada vielä osa vedestä pois ja survo vadelmat. Hyydytä sosetta. Lisää kermaan mascarpone ja pehmennä se. Rouhi patukat ja lisää täytteeseen. Lisää vadelmasose ja sokeri maun mukaan.

Kakkupohjahan on leikattu kolmeen osaan ja täytettä tuli siis kahteen väliin, joten tuota täytettä on aika paljon. Daim tuo mukavaa vaihtelua ja yllättävyyttä täytteeseen. Kakun kokosin suoraan tarjoilulautaselle.

Kakku kostutetaan ennen täytteen laittamista, jos tarjoat sen vasta seuraavana päivänä. Jos tarjoat sen heti, suosittelen kostuttamaan muutamaa minuuttia aikasemmin ja hieman runsaammin. Kostukkeen menekkiä en ottanut huomioon, koska enpäs tajunnut.

torstai 29. marraskuuta 2012

Mielen hajoaminen

Tuossa meni äsken kakku jääkaappin odottelemaan huomista. Sain pienet hermoromahdukset ja tähtikakku on surullinen, sen sakarat painuu maata kohti. Itkettää ja väsyttää ja pitäisi vielä siivota jäljetkin. Huomenna pitää koristella kakku, paistaa nyytit(jotka esivalmistelin tänään), tehdä sushivoileipäkakku ja koristella hyytelökakku. Itkettää vielä enemmän kun ajattelen. Minähän en päästä ketään vierasta sisään katsomaan mun toherrusta tai muuten kaikki kuorrutteet ja koristeet lentää ikkunasta ulos.

Amen. 

tiistai 27. marraskuuta 2012

Kylmäsavulohipasta

IMG_2538

Tätä pastaa sain ensimmäistä kertaa maistaa koulussa, ja rakastuin siihen. Tässä nyt versio kotoa, josta jäi valkoviini puuttumaan. Eli siis jos haluat lisätä valkoviiniä, laita vain 2 dl kalalientä ja 2 dl valkoviiniä. 

Kylmäsavulohipasta 5 hnk
400 g kylmäsavulohta
1 iso sipuli
1 valkosipulinkynsi
1 rkl tomaattipyreetä
4 dl kalalientä (minä tein kiehuvasta vedestä ja fondista)
3 dl vispikermaa
1 tl dijon-sinappia
suolaa
mustapippuria rouhettuna
cayennepippuria jauhettuna
tinjamia (tai tilliä/ruohosipulia)

Esivalmistele lohi suikaleiksi. Paista silputut sipulit paksupohjaisessa kattilassa vähässä voissa (tai öljyssä). Kaada joukkoon kalaliemi. Lisää tomaattipyree. Keitä lientä kokoon. Kaada kerma joukkoon, lisää sinappi ja kiehauta. Kun kastike paksuuntuu, lisää lohi. Älä anna kastikkeen enää kiehua. Mausta mausteilla oman maun mukaan. (Tähän kohtaan varoitan, että cayennepippuri saattaa olla jonkun makuun tulista)

Keitä pastaa vedessä, jossa on merisuolaa sekä hiukan (oliivi)öljyä. Keitto-ohjeen löydät usein paketista, jos sitä tarvitset.

Jos syöjissä on pienen määrän syöjiä, tämä riittää helposti kuudellekin. Aika isoja annoksia tuli. :)

lauantai 24. marraskuuta 2012

Uuniomenat

IMG_2540

Näitä tehtiin yksi sunnuntai-ilta, ja minulle ainakin maistui vaniljakastikkeen kera. 

Uuniomenat 4 hnk
4 punaista, kirpeähköä omenaa (en nyt muista lajikkeen nimeä D: mutta sellaisia haalean keltaisenpunertavia)
n. 2 dl siirappia
vettä
kanelia

Kuori omenat. Jos omistat omenaporan, poraa kota irti ja voit paistaa omenat kokonaisina. Me emme kun moista hienoutta omista niin pilkoin omenat puolikkaiksi. Asettele palaset uunivuokaan ja valuta siirappia päälle. Kaada vesi uunivuuan pohjalle, niin että saat lusikoitua sitä paiston aikana omenoiden päälle. Paista omenoita 175-asteisessa uunissa niin kauan, kunnes ne pehmenevät. Paiston aikana, lusikoi vettä omenoiden pinnalle 3-5 kertaa.

tiistai 20. marraskuuta 2012

Kylmäsavuporososekeitto

IMG_2537

Tällaistä väsättiin yksi päivä isän kanssa ruualle alkuruuaksi. Alkuruokakokona tästä riittää noin viidelle, kuudelle hengelle, mutta paksuuden vuoksi tätä voisi tarjota myös pääruokana, jolloin tämä annos riittäisi neljälle.
Kylmäsavuporososekeitto
2 Rosamunda perunaa
pala selleriä
2 porkkanaa
200 g savuporotuorejuustoa
kermaa
100 g kylmäsavuporoliuskoja (tiedä sitten mistä näitä löytää, muualta kuin Tampereen kauppahallista)
tinjamia, rakuunaa, suolaa, pippuria

Keitä kasvikset. Kaada vettä tarvittaessa pois (vettä kuuluu jäädä sinne!) Lisää tuorejuusto ja poroliuskat ja soseuta. Lisää muasteet ja kermaa saadaksesi haluamasi maun ja rakenteen.

Michelin - kokin ruokia

IMG_2525

Michelin tähdellä varustetussa ravintolassa työskennellyt Thierry Fuhrmann esitteli Tout Canard menunsa suomalaisille Neljässä vuodenajassa Tampereen kauppahallissa. Istuinpaikkoja joutui jonottamaan, sillä tuolla on istumapaikat noin viidelletoista henkilölle. Tykkäsin, kuinka menussa oli käytetty suomalaisia raaka-aineita hieman ranskalaiseen tapaan. Jälkiruuan sorbetti lumosi ja maissipannukakku täytti.

Neljässä vuodenajassa kannattaa käydä syömässä lounas(vaikka siellä ei olisikaan Michelin-kokkia ruokaa tekemässä), jos Tampereelle eksyy ja käy muutenkin Kauppahallissa. Ja siellähän pitää käydä, koska ihana paikka. 

IMG_2526
IMG_2528

Ankan karpaloterriiniä edessä, taaempana ankanmaksa-piparkakkukuutio. Lisäksi ihanaa kinkkua/makkaraa ja paahdettua ankannahkaa ja sämpylä. 

IMG_2529

Salaattia, ankanmaksavinaigrettea, savustettua ankanrintaa, leipäjuustoa, sieniä ja puolukoita.

IMG_2530

Ankanrintaa, maissipannukakkuja, mustikkakastiketta, kurpitsapataa ja inkivääricurrykastike. 

IMG_2531


Äidin pääruoka: Ankankoipi, salardaise-perunat, herkkutattia, sipulia, valkosipulia ja persiljaa

IMG_2532

Lämmin ja rapea omena-armanagnyytti ja sorbettia. 

perjantai 16. marraskuuta 2012

Jäätelö yhdestä raaka-aineesta

aaaa

Tästä yllättävästä reseptistä saan kiittää ihania ystäviäni, jotka toitottivat tätät Facebookissa. Resepti on kovin yksinkertainen: Pilko banaani, laita se pakastimeen jotta se jäätyy ja heitä blenderiin / monitoimikoneeseen. Se muuttuu ihanaiseksi jätelöksi, jota voit maustaa erilaisilla asioilla, kuten kaakaojauheella ja piparkakkumausteella. Ajattelin myös lisätä sekaan rusinoita, mutta jäätelö loppui kesken.

IMG_2439
IMG_2440

maanantai 12. marraskuuta 2012

Creme Brûlee

Isänpäivänä väsäsin jälkiruuaksi perheelleni Creme Brûleen. Suosittelen tähän halkaisijaltaan 9-10 senttistä vuokaa, joita tarvitset neljä. 11 cm osoittautui liian isoksi, ja annos näyttää pienemmältä, mitä se on. Sokerin paahtamiseen tarvitset myös kaasupolttimen.

IMG_2438

Creme Brûlee 4 hnk
1 vaniljatanko
3 dl maitoa
2 ½ dl kermaa
6 keltuaista
1 dl sokeria
ruskeaa ruokokidesokeria koristeluun

Halkaise vaniljatanko ja kerää talteen siemenet. Kiehauta kerma,m aito ja vaniljatangon siemenet. Anna vetäytyä 25 minuuttia kannen alla.

Lämmitä uuni 120 asteeseen, ei kiertoilmaa. Sekoita munakeltuainen ja sokeri keskenään, älä vaahdota! Sekoita kermamaito hitaasti joukkoon ja siivilöi vuokiin.

Nosta vuuat isoon uunivuokaan. Kaada uunivuokaan kiehuvaa vettä pikkuvuokien puoleenväliin asti. Anna kreemin hyytyä uunissa 40-45 min. Ota uunista ja anna jäähtyä huoneenlämmössä 4 tuntia.

Ripottele ennen tarjoilua ruskeaa sokeria pinnalle, runsaasti! Paahda se kuorrutukseksi vanukkaan päälle. 

sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Täytettyä broileria

IMG_2399
Joskus ei vain ole mukavaa saada puhelinsoittoa: "Mene kotiin tekemään pikkusiskollesi ruokaa(vaikka tämä osaa aivan hyvin itsekin)" Ja kuitenkin lopputuloksena on jotain jaettavaksi kelpaavaa.

Täytetyt broilerin fileet 6 kpl
6 kpl broilerin fileitä
3/4 pkt rucola & pesto - tuorejuustoa
mustapippuria
1 pkt (á 170 g) pekonia
öljyä

Hiero kanojen pintaan mustapippuria. Leikkaa kanat kuvanmukaisesti auki, mutta ei loppuun asti! Tästä tulee tasku, johon lisäät tuorejuustoa ja suljet sen takaisin.  

IMG_2396

Kääri kanat pekoniin, osan pekoneista voit puolittaa ja käyttää isoimpiin lisäksi. Ruskista kanat pannulla öljyssä ja asettele ne uunivuokaan. Kaada paistorasva ja öljyä vuokaan. Paista 180 asteisessa uunissa 15-20 min, kunnes sisälämpö on 75 astetta. Tarjoa kanat riisin ja kastikkeen (ohje alempana) kanssa.

IMG_2397

Tämä kastikkeen ohje on vahingossa tehty vain neljälle, ja sitä oli myös aika vähän siihen määrään verrattuna, että suosittelen tuplaamaan ohjeen tehdessä ruokaa kuudelle.
Helppo kastike kanalle 
1 punasipuli
n. 1 dl savukinkkua
3 dl ruokakermaa
1 dl vettä
1 rkl balsamiviinietikkaa
suolaa
mustapippuria

Pilko sipuli ja paista kevyesti kinkun kanssa samalla pannulla, missä paistoit kanat. Lisää kerma ja vesi. Mausta ja lisää balsamiviinietikka. Anna hautua 15 min. Siivilöi kastike. Maista, ja lisää tarvittaessa mausteita. Halutessasi voit suurustaa kastikkeen,

sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Kolmen ruokalajin illallinen

IMG_2230
IMG_2229
Tällainen kattaus oli eilen laitettuna pöytään, kun mummu, vaari, äidin kaveri ja sen poika, pikkusiskoni, äitini ja miehekkeeni saapuivat meille syömään. Kattaus on täysin muuten minun käsialaani, mutta pikkusisko askarteli nimilaput. Käytettiin jopa mun Inari-aterimia!! Sekä opin että se alkuruokalusikka kuuluu sinne veitsen puolelle, eikä haarukan viereen. Eli siis uloimmasta päästä aloitetaan, jälkiruokavälineet lautasen yläpuolelle. Lasit kuuluu kattaa oikeasta reunasta seuraavasti: shottilasi, vesilasi, kuohuviinilasi ja punaviinilasi.

IMG_2231
Alkuruuaksi tarjoiltiin suppilovahverokeittoa Muumimukeista, koska meillä ei ollut minkäänlaisia tilanteeseen sopivia lautasia kahdeksaa kappaletta.
Suppilovahverokeitto 8 hnk
6 kpl salottisipulia
2 palsternakkaa
1/4 juuriselleriä
2 valkosipulin kynttä
100 g kylmäsavukinkkua, -poroa tai savukylkeä
1 l kasvislientä (Puljongin kasvisliemi on varmaankin parasta)
1 l suppilovahveroita
6 dl kermaa
6 laakerinlehteä
suolaa, pippuria, tinjamia, ehkä rosmariinia
8 rkl vehnäjauhoja
voita

Kuutioi juurekset ja sipuli pieniksi, kuullota pannulla sienten kanssa 10-12 minuuttia. Älä ruskista! Lisää jauhot ja pyörittele hetki. Lisää kasvisliemi, laakerinlehdet ja tinjami(+rosmariini).Kiehauta, ja anna hautua puolisen tuntia. Lisää kerma ja kiehauta uudestaan. Siivilöi keitto ja lisää silputtu liha. Anna makujen tasaantua ja tarkista maku. Lisää tarvittaessa suolaa ja pippuria.


IMG_2233
Pääruokana tarjosin paahtopaistia, punaviinikastiketta, pekonipuikuloita ja kaalia. Tuleekohan tästä hirmuisen sekavaa, kun kaikilla on eri ohjeet :D Paahtopaistin valmistin niin, että hieroin mausteita (suolaa ja pippuria) pintaan, ruskistin, ja uuniin lämpömittarin kanssa, kunnes lämpömittari näytti 58 celsiusastetta.

Punaviinikastike
3 dl lihalientä (tähän käytin Puljongin lihalientä)
1 salottisipuli (pieni)
1 dl voimakasta punaviiniä
2 rkl sokeria
rosmariinia

Keitä aineksia kattilassa noin 20 minuuttia miedolla lämmöllä. Siivilöi ja suurusta tarvittaessa.

Pekonipuikulat
puikulaperunoita
pekonia

Kääri puikulaperunat pekoniin ja laita ne 170-asteiseen uuniin 45-60 minuutiksi.

Kaalilisäke
600 g savoijinkaalia/kurttukaalia
1 keltasipuli
2 valkosipulin kynttä
öljyä
vasikanlientä fondista
kermaa
vihreä omena
tinjamia, rosmariinia

Viipaloi kaali ja sipuli, murskaa valkosipuli. Kuullota öljyssä, älä ruskista. Lisää liemi ja kerma, hauduta 15 minuuttia. Silppua omena pieniksi kuutioiksi ja lisää kaalin joukkoon. Viimeistele maku suolalla, pippurilla, tinjamilla tai rosmariinirilla.IMG_2236

Panna cotta on siitä ihana jälkiruoka, että se on hienosta nimestään huolimatta superhelppo! Eikä tuo omenakompottikaan mikään hirmuisen vaikea ollut, hieman kriittinen vain.

Valkosuklaa panna cotta 8 hnk
8 + 2 dl kermaa
1 dl maitoa
80 g ~ 1 dl sokeria
4½ - 5 kpl liivatetta (mulla ei neljä oikein riittänyt)
vaniljatanko
180 g valkosuklaata
Laita liivatteet likoamaan kylmään. Kiehauta kerma, maito, sokeri ja vaniljatanko (kokonaisena, jotta se pehmenee) Ota vaniljatanko pois ja halkaise se, jotta saat siemenet pois ja ne kerman sekaan. Lisää jäähtyvään kermaan valkosuklaa. Lämmitä toisessa kattilassa 2 dl kermaa ja lisää liivatteet siihen. Sekoita liivatekerma norona panna cottaan. Hyydytä astioihin, josta panna cotta tarjotaan.

Omenarosmariinikompotti (tätä jäi ylikin, kun ruokalusikallisen jokaiseen panna cotta lasiin laittoi)
3 isoa punaista omenaa
1 dl sokeria
2 rkl voita
5 rkl calvadosta (omenaviinaa)
oksa tuoretta rosmariinia

Kuori ja kuutio omenat. Sulata sokeri pannulla. Lisää voi ja omenat. Pyöräytä omenoita pannulla ja lisää calvados ja rosmariini. Hauduta kunnes liemi on kokonaan haihtunut. Tarjoile panna cotan päällä. 

torstai 25. lokakuuta 2012

Ihmeellinen kahvi

Jokainen varmaan tietää, että Suomi on johdossa kahvin juonnin määrässä? 10,15 kiloa kahvia henkilölle vuodessa, joka siis tarkoittaa noin 4-5 kupillista päivässä. Suomalaisista noin 82 % juo kahvia. Juomamme on kahvi on harvinaisesti vaaleapaahtoista, koska meidän vetemme sallii sen. Vain 6 % juomastamme kahvista on tummapaahtoista, mutta nuoret (kuten minäkin) suosivat tummapaahtoisia kahveja, sekä erikoiskahveja. Tämä on sinällään hassua, sillä vaaleapaahtoisesta kahvista on tullut muualla maailmalla trendi, joten me suomalaiset olemme nyt aika trendikästä väkeä.

Mistä tämän kahvista kirjoittamisen idean sitten sain? Muutama päivä sitten koulullamme vieraili Pauligin Paula-tyttö kertomassa meille Pauligin yrityksestä, kahvista ja sen valmistamisesta (kahviahan ei saa keittää, vesi ei saa olla kiehuvaa, vaan noin 90 asteista).

Tyttö aloitti kertomalla yrityksestä itsestään, sekä Paula-tytön toimenkuvasta ja historiasta. Gustav Paulig perusti alunperin tuonti-tukkuliikkeen, joissa möi erilaisia tuotteita kauempaa, kuten kahvia. Miestä kiinnosti erityisesti kahvin paahtamaninen, sillä noihin aikoihin kahvi paahdettiin kotona itse. Nykyäänhän mistään ei saa paahtamattomaa kahvia. Ensimmäinen paahtimo perustettiin Katajanokalle vuonna 1904, josta se sitten siirtyi Pauligin pojan toimesta Vuosaareen vuonna 1967, jossa on vieläkin paahtimo. Yritys on nykyäänkin perheyritys.

Pauligin Paula-tyttö on kahvin lähettiläs, joka käy kertomassa eri tilaisuuksissa kahvista, ja sen valmistamisesta oikeaoppisesti. Paula-tyttö oli pukeutunut Sääksmäen pukuun, joka johtuu Gustav Pauligin näkemästä naisesta joskus taannoin. Ensimmäisissä kahvipaketeissa oli jo nainen tässä puvussa. Ensimmäinen Paula-tyttö valittiin vuonna 1950, ja tyttö oli tuolloin oikeasti suosittu Suomessa. Paula-tyttö on yksi maamme vanhimmista PR-henkilöistä, jos joulupukkia ei lasketa! Ensi vuonna haetaan kuulemma uusi Paula, kun tämä lopettaa kolmen vuoden jälkeen. 2010 paikkaa haki yli 200 nuorta naista. Lue Paulan blogia tästä. Löydät myös hänet Facebookista.

Kahvihan on puu, vaikka sitä pidetään pensaana. Kahvipuu voi kasvaa jopa kahdeksan metriä korkeaksi, mutta ne pidetään yleensä noin 3 metriä korkeina, sillä marjojen kerääminen on helpompaa. Kahvi valmistetaan marjojen sisältä löytyvistä pavuista. Jokaisen marjan sisällä on 2 papua, jotka irrotetaan yleisesti kuivamenetelmällä hedelmälihasta. Marjat levitetään suurelle alueelle aurinkoon kuivumaan, ja kuiva hedelmäliha vain irtoaa, ja pavut kerätään. Prosessi voi kestää jopa 3 viikkoa, mutta on riskitön. Märkämenetelmällä tuotettu kahvi on kalliimpaa (ja myös parempaa), mutta menetelmä on riskialtis, sillä kahvi voi homehtua säiliöissä, jossa pavut pestään.

Kahvi on myös hankala kasvatettava, sillä se kärsii ilmaston muutoksista, ja sen sato vaihtelee kausittain. Marjat myös kypsyvät eriaikoihin, joka tekee poiminnasta hankalempaa.

Paahtamattomat pavut haisevat ruohomaiselta, ja ovat vihertäviä. Kahvin maku ja haju syntyvät paahdossa. Pavut voidaan paahtaa eriasteisiksi(vaalea ja tumma paahto). Kahvin haju avaa hengistysteitä ja poistaa edelliset hajut, joten siksi löydätkin kahvipapuja esimerkiksi Sokoksen hajuvesiosastolta. Suomessa kahvi on aliarvostettu: kun viinistä on löydetty noin 300 eri makuvivahdetta, kahvista niitä on löydetty yli tuhat. Mutta missään ravintolan listalla ei kerrota, mitä kahvia siellä myydään. Kahvi on vain kahvi. Mutta hyvän kahvin takia palataan ravintolaan tai kahvilaan, oli se sitten kuinka kallista. (Paitsi minä, olen pihi ja köyhä.)

Sain myös tietää, että keitän kahvia aivan väärin. Miten kahvi sitten valmistetaan oikein?
1. Keitä kahvi aina kylmästä, raikkaasta ja puhtaasta vedestä. ÄLÄ käytä kahvipannua veden kaatamiseen säiliöön, sillä kannusta kahvirasvat siirtyvät veteen ja sieltä edelleen kahvinkeittimeen ja kahvinkeitin voi hajota ajanmittaan.
2. Valitse oikeankokoinen ja laadukas suodatinpaperi. Muista myös taittaa suodatinpaperin alareuna!
3. Kahvia tulisi annostella yksi kahvimitallinen (7-8 gr) kuppia (1,25 dl) kohden. Annosteltu kahvi pitää tasoittaa mitalla, eikä suodatinta saa heiluttaa tai kopauttaa, tai kahvi menettää makuansa. Myös kahvin pienet hiukkaset saattavat joutua suodatinpaperin huokosiin, ja tukkia sen.
4. Keitetty kahvi tulee sekoittaa. Kahvi säilyy keittämisen jälkeen puolisen tuntia, termarissa tunnin.

Kahvipannu sekä keitin tulee myös pitää puhtaana. Tähän on helppo apu ruokasoodavesiseos. Kaada säiliöön litra vettä, ja 3 rkl ruokasoodaa, sekä käytä koneen läpi. Tämän jälkeen vedä muutama pannullinen pelkkää vettä. Pannun voit laittaa likoamaan samanlaiseen seokseen, jonka jälkeen pannu harjataan tiskiharjalla, sekä huuhdellaan kunnolla. Suosittelen myös pesukoneen käyttöä tämän jälkeen. Kalkin saat poistettua kahvinkeittimen putkista etikkavedellä. Noin desilitra väkiviinaetikkaa, ja 3-4 dl vettä. Keitä tämänkin jälkeen muutama pannullinen pelkkää vettä, jottei kahvisi maistu etikalta. Kahvipaketti tulisi käyttää noin viikon, kahden sisällä ja se säilyy parhaiten omassa pussissaan kuivassa ja valolta suojattuna, mieluiten jääkaapissa.

Ja koska tämä postaus venyi ylipitkäksi, ja minulla olisi vielä asiaa kerrottavana, saatte toisen postauksen erilaisista kahveista, ja niihin sopivista leivonnaisista. Tässä postauksessa ei ole kuvia ollenkaan, mutta näkyvätkö kuvat nyt teillä? Laitoin ne kaikki uusiksi.

tiistai 23. lokakuuta 2012

Kuvat, kuvattomuus


Olen nyt saanut kaksi kommenttia siitä, etteivät kuvat näy. Mulla ne näkyvat millä tahansa koneella olen tähän mennessä yrittänyt, vaikka en ole edes kirjautunut Bloggeriin. Kuvat lisään Flickrin kautta, jossa ne kaikki ovat täysin julkisia ja niitä saa jakaa (lisenssi on jotain share alike). 

Kellä kuvat näkyvät, jos kellään?

sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Mausteiset kahvipalat

IMG_1856

Kun aloitin tekemään näitä, pikkusiskoni kommentoi ohjetta hyvin: hienostuneita mokkapaloja. Alkuperäinen ohje oli huono, joten tämän kanssa kävi monta onnettumuutta, mutta eipä se lopputuloksessa näy. Isäni mielestä nämä maistuivat jouluisilta, joten ehkä niistä teen vielä jouluisemman versionkin. Poikaystävä sanoi vain pitävänsä, ja äidin työkaveritkin kuulemma kehuivat. Luultavasti näistä kehittelen jotain vielä parempaa, joten sovitaan että tämä on vain tällainen kehittelyversio.

Mausteiset kahvipalat
Pohja:
15 tl pikakahvijauhetta (käytin sekaisin vanilja- ja suklaacappuccinojauheita)
4 ½ dl sokeria
1 dl kaakaojauhetta
250 gr voita
4 tl vaniljasokeria
6 kananmunaa
hyppysellinen suolaa
8 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
Kuorrutus:
5 dl tomusokeria
3-5 rkl vettä
6 tl pikakahvijauhetta (sama juttu kuin ylemmässä)
2 tl jauhettua kanelia
1/4 tl inkivääriä
1 tl jauhettua neilikkaa
1 tl kardemummaa
päälle hasselpähkinärouhetta tms.

Sekoita kattilassa kahvijauhe ja 2½ dl vettä. Lisää joukkoon kaakaojauhe ja kiehauta koko ajan sekoittaen. Anna kiehua kevyesti vähän aikaa ja anna jäähtyä.

Vaahdota voi, sokeri ja vaniljasokeri kuohkeaksi. Lisää sekoittaen kananmunat ja suola. Sekoita vehnäjauhot ja leivinjauhe keskenään, siivilöi voiseokseen. Sekoita lopuksi kahviseos.

Levitä taikina pellille. Paista 180 celsiusasteessa noin 30 min. Anna jäähtyä.

Levyn jäähdyttyä valmista kuorrutus. Siivilöi tomusokeri kulhoon ja lisää kahvijauhe ja mausteet. Lisää vesi ja sekoita tasaiseksi. Levitä levyn päälle ja anna kovettua. Leikkaa paloiksi ja koristele :)

IMG_1858

lauantai 20. lokakuuta 2012

Kuivatut mansikat = rakkaus

IMG_1987
Mitä sitten, kun mansikkakausi loppuu, ja tarjolla on enää pakastemansikoita, jotka eivät edes maistu ihanilta tuoreilta, maukkailta mansikoilta? No, minä kävelen Punnitse & Säästään, ostan pienen kasan kuivattuja mansikoita. Pieni kasa siksi, että sattuvat maksamaan 12 euroa / 100 grammaa. Liikaa. Mutta onneksi nämä herkut eivät paljoa paina (;

Näitä jos ostelee silloin tällöin, pärjää seuraavaan mansikkakauteen asti (ehkä). 

tiistai 16. lokakuuta 2012

Intialaista

IMG_1506
IMG_1504

Yksi päivä isä halusi opettaa minulle intialaisen ruuan tekemistä, ja tässä se on. Curryä ja riisiä. Meillä oli riisihäröepisodi kesken riisin keiton, kun molemmista riisipurkeista löytyi riisihäröjä... Onneksi hengissä selvittiin ja saatiin ruokaa pöytään. Tässä taas esimerkki ohjeesta, kun en kirjoita niitä kunnolla ylös tai edes muista monelle tästä riitti ruokaa.
Nopea intialainen curry
2 rkl mietoa currytahnaa
2 dl tomaattimurskaa/tomaattisosetta
2 dl kookosmaitoa
pussi pakastepinaattia (sellainen aika pieni)
paketti (à 200 gr?) kotijuustoa

Mittaa currytahna kuumalle pannulle, ja annan sen hetken paistua. Lisää tomaattimurska ja kookosmaito. Anna olla hetki. Sulata pinaatit curryssä. Lisää lopuksi kotijuusto paloina ja anna olla viitisen minuuttia. 

tiistai 9. lokakuuta 2012

Hieman iltapalaa

IMG_1483
IMG_1485

Eilen syötiin iltapalaksi paistettuja ahvenia, sitruunacappuccinokeksejä ja kanelikahvia. Kahteen saatte ohjeet nyt tässä heti, mutta ehkä te osaatte paistaa omat ahvenenne ilman apua.
Kanelikahvi (3-4 annosta mukien koosta riippuen)
4 dl maitoa
4 rkl hunajaa
1 tl kanelia
4 tl kaakaojauhetta
4 dl kuumaa, vastakeitettyä ja vahvaa kahvia

Kuumenna maito, ja lisää hunaja, kaneli ja kaakaojauhe. Anna kíehahtaa. Jaa mukeihin ja täytä mukit kuumalla kahvilla. Tarjoa heti.

Ohjeen nimen mukaan tästä piti tulla mausteista. No, eipä se ollut, joten se nyt on vain kanelikahvia. Hyvää se silti oli. Meillä tästä tuli kolme isompaa mukillista, joka oli ihan tarpeeksi, sillä pikkusisko ei kauheasti innostunut ajatuksesta.

Sítruunacappuccinokeksit (n. pellillinen tai kaksi)
runsas 4½ dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
2½ dl tomusokeria
2 tl vaniljasokeria
1 sitruunan raastettu kuori
1 kananmuna
175 gr voita
2 rkl vaniljacappuccinojauhetta
23 gr(yksi pussi, myydään pakkauksittain esim. pirkka, rainbow) Choko Cappuccino-jauhetta
2 rkl kaakaojauhetta
1 rkl maitoa

Siivilöi sekaisin vehnäjauhot, leivinjauhe, tomusokeri ja vaniljasokeri. Lisää joukkoon suola, sitruunankuori ja kananmuna. Sekoita ja lisää voi pieninä palasina vaivaten samalla taikinaksi.

Jaa taikina kahtia. Sekoita vaniljacappuccinojauhe toiseen puoliskoon. Sekoita maitoon kaakaojauhe ja Choko Cappuccino-jauhe. Kääri taikinat tuorekelmuun ja anna levätä jääkaapissa noin tunnin.

Kauli molemmat taikinan palaset suorakaiteen muotoisiksi. (Tässä minulle tuli ongelmia, joten lopulta kaulin kaakaotaikinan vaalean taikinan päälle suoraan. Varoituksen sana siis.) Kääri tiiviksi rullaksi. Anna levätä kelmussa jääkaapissa noin puoli tuntia. Jos et halua taistella levyjen kanssa ja hieman normaalimman näköiset keksit sopivat sinulle, yhdistä tässä kohtaap

Leikkaa rullasta n. 5mm paksuisia keksejä (minä tein vahingossa hieman paksumpia) ja paista 175 celsiusasteessa (kiertoilma 155) noin 15 minuuttia.

Kiitos kovasti muuten uusille lukijoille! :) Kyllä tämä tästee lähtee vielä käyntiin. Miten olisi tavoite 50 lukijaa vuodenvaihteeseen mennessä? C;

sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Churrot

IMG_1477
IMG_1479

Tänään siis toteutin uhkaukseni ja valmistin aamupalaksi churroja kahden dipin kera. Toinen koostui 90 grammasta suklaata ja 25 grammasta voita, ja toinen oli vain kahvia, kaakaojauhetta ja tomusokeria. Hesarin sivuilta löytyneessä ohjeessa lupailtiin 20 churroa, mutta näistä tuli lyhyitä ja ohuita(en omistanut isompaa tähtityllaa), joten näitä tuli aika iso kasa, joka oli hankala tuhota neljän ihmisen kanssa. Luin myös jostain toisesta blogista, että sielläkin churroja tuli paaljon enemmän kuin ohjeessa luvattiin.
Churrot
2 1/2 dl vettä
100 g voita
1/4 tl suolaa
2 1/2 dl vehnäjauhoja
3 munaa
uppopaistoon auringonkukka-, rypsi- tai soijaöljyä (isäni suositteli myös kokeilemaan näiden paistoa kookosrasvassa)
pinnalle sokeria
tarjoiluun jotain dippiä

Kiehauta vesi, voi ja suola kasarissa. Lisää jauhot ja vatkaa voimakkaasti, kunnes taikinasta on muodostunut pallo tai jotain sen tapaista. Nosta kattila pois liedeltä.

Laita rasva lämpiämään isoon kattilaan. Vatkaa kananmunat kevyeksi vaahdoksi ja valuta ohuena norona taikinan sekaan samalla vatkaten. Siirrä pursotuspussiin.

Rasva on tarpeeksi lämmintä, kun taikinapala nousee pintaan ja rasva alkaa kuplia. Mittarilla mitattaessa lämpötilan tulisi olla 180-190 celsiusastetta.

Pursota taikinasta n. 10 sentin pituisia tankoja suoraan rasvaan, tosin varovasti. Churrot ovat valmiita, kun pinta on kullanruskea. Meillä pääsi osa hieman liian kypsiksi, mutta pikkuvikoja.

EDIT// Kiiressä kirjoittaessani ohjeesta puuttui itse ohje.

lauantai 6. lokakuuta 2012

Eurooppalainen ruokatori

IMG_1466
IMG_1467
IMG_1464
IMG_1471
IMG_1469IMG_1472
IMG_1470
IMG_1473
Tänään kävimme Lauran kanssa palloilemassa eurooppalaisella ruokatorilla, joka sijaitsee siis Tampereen Hämeenpuistossa. Helposti sinne 15 euroa upposi. Tosin juustot jäivät ostamatta, sekä herkulliset fudget(Laura osti niitä). Kuitenkin ostimme puoliksi noita sipsejä, jotka olivat mahtavia, nopeasta pehmenemisestä huolimatta. Pehmettyään eivät olleet niin maukkaita, mutta nopeasti suuhun vain. Ostimme myös churroja, joita möi varsin hurmaava espanjalainen mies. Käytössä oli myös kovin kätevä kone niiden paistamiseen. Churroja ajattelinkin joku päivä tehdä kotona. Itseasiassa vaikka huomenna aamulla. Kotiin vein muillekin maisteltavaksi tummalla suklaalla kuorrutettuja appelsiinin ja sitruunan suikaileta, jotka ovat ihanan raikkaita.

IMG_1474
Torilta löyti myös ruuan lisäksi muita tuotteita, kuten saippuoita. Ruokatori on paikallaan vielä 15.10 asti, pääsääntöisesti klo 11-19. Koko valikoimaan pääset tutustumaan tästä.

Olisin kaivaillut torille jotain unkarilaista, koska heidän leivoskulttuurinsa on kiinnostava. Kuten myös kreikkalaista ruokaa. Nyt edustettuna olivat erityisesti Italia ja Ranska.